
Salla Määttä työskentelee Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan etähoivan palveluesihenkilönä. Hän kertoo Edelläkävijä-sarjassa, miten tekoälyapuhoitaja auttaa havaitsemaan muutoksia asiakkaan voinnissa sekä miksi uuden ohjelmiston käyttöönotto vaatii kohdennettua aikaa ja vierikoulutusta.
Kerro taustastasi ja nykyisestä työstäsi
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Työskentelin yli kymmenen vuotta akuuttihoidossa, erityisesti päivystyksessä. Halusin nähdä alaa laajemmin. Työskentelin hetken lastenneuvolassa ja siirryin sen jälkeen Eloisan turvapuhelinkeskukseen. Tutustuin Gillie.ai kotihoidon tekoälyohjelmistoon siellä noin neljä vuotta sitten, kun sen kehitys oli alkuvaiheessa.
Kun Eloisan turvapuhelinkeskus ulkoistettiin, tarjouduin mukaan kehittämishankkeeseen, jossa Gillie.ai-ohjelmiston käyttöä laajennettiin kotihoitoon. Toimin RRP2-hankkeessa kotihoidon avainhenkilönä ja koulutin työntekijät järjestelmän käyttöön. Nykyisin työskentelen Eloisan etähoivan palveluesihenkilönä. Teen työn ohessa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-tutkintoa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa.
Miten Gillie.ai-kotihoidon apuhoitaja toimii kotihoidon arjessa?
Gillie on suomalainen tekoälypohjainen alusta, jonka tehtävä on analysoida asiakkaasta kertyvää tietoa ja havaita poikkeamia hänen tavanomaisessa voinnissaan. Järjestelmällä on annettu rajattu pääsy terveystietoihin. Se lukee esimerkiksi käyntikirjauksia ja laboratoriotuloksia. Eloisassa järjestelmään kerätään tietoa myös turvapuhelimista ja lääkeautomaateista. Kotiin sijoitettuja erillisiä sensoreita, kuten liiketunnistimia, ei ole liitetty järjestelmään.
Tekoäly oppii asiakkaan tavanomaisen tilanteen ja luo havainnosta herätteen ohjelmaan ammattilaisille, kun voinnissa tapahtuu poikkeama. Havainto voi liittyä esimerkiksi toistuviin kaatumisiin, yleistilan heikkenemiseen, sekavuuteen tai lääkityksen aiheuttamiin haittoihin. Gillie ei tee diagnooseja eikä hoitopäätöksiä. Sen tehtävä on tuoda havainto ammattilaisen tarkasteltavaksi, jotta asiakkaan tilanteeseen voidaan tarttua ajoissa.
Miten herätteitä käsitellään käytännössä?
Eloisassa herätteitä käsittelevät tiimien sairaanhoitajat ja nimetyt työntekijät, jotka seuraavat koko tiimin asiakastilannetta. Työntekijä tarkistaa herätteen ja arvioi asiakkaan kokonaistilanteen. Hän selvittää, onko asia jo hoidossa ja tarvitaanko uusia toimia.
Kotikäynneille annetaan ohjeita, asiakkaasta tehdään kokonaisarvio tai asia viedään kotihoidon lääkärille. Vastuu asiakkaan hoidosta säilyy aina terveydenhuollon ammattilaisella. Järjestelmää käytetään pääasiassa tietokoneella toimistoajan puitteissa, jotta varmistetaan, että herätteet ehditään käsitellä huolellisesti ennen kenttätyön ohjaamista.
Kuinka paljon herätteitä syntyy ja mitä niistä seuraa?
Gillie-ohjelmisto tuottaa Eloisassa yli 2 000 herätettä kuukaudessa. Seurantatietojen mukaan noin 46 prosenttia herätteistä johtaa toimenpiteisiin asiakkaan hoidossa.
Osa herätteistä kohdistuu tilanteisiin, joihin hoitajat ovat jo puuttuneet. Silloinkin ohjelmisto vahvistaa tehdyn havainnon ja muistuttaa keskeneräisen hoitoprosessin seuraamisesta.
Mitkä ovat keskeiset hyödyt?
Suorien numeeristen vaikutusten näyttäminen osoittautui käynnistysvaiheen aikana haastavaksi. Seurasimme esimerkiksi päivystykseen päätyneiden asiakkaiden määrää. Päivystyskäyntien määrään vaikuttivat myös muut samanaikaiset tekijät, kuten lisääntynyt kotihoidon lääkäriresurssi. Yksiselitteistä syy-seuraussuhdetta ei voitu osoittaa pelkästään Gillie-ohjelmiston ansioksi.
Hyöty näkyy laadukkaampana hoitona sekä siinä, että asiakkaat voivat asua turvallisesti kotona pidempään. Hoitajat voivat esimerkiksi viestiä asiakkaan heikentyneestä voinnista entistä aiemmin kotihoidon lääkärille, usein jo ennen päivystyskäyntejä. Tämä mahdollistaa oikea-aikaisen hoidon. Esimerkiksi kaatumiset tai voinnin muutokset huomataan nopeammin.
Mitä oppeja antaisit muille hyvinvointialueille?
Tärkeintä meillä oli käytännönläheinen ”vierikoulutus”, jossa läsnäolo, opastus ja vuorovaikutus mahdollistivat uuden oppimisen. Henkilön, joka kouluttaa ohjelmistoa käyttöön, tulee ymmärtää hoitajien työn arki. Avasimmekin ohjelman hoitajien kanssa yhdessä, etsimme tarvittavat tiedot ja kävimme läpi, miten erilaisiin herätteisiin reagoidaan. Pienryhmissä tehty käytännön opastus sai erinomaista palautetta työntekijöiltä.
Uuden työkalun opetteluun tarvitaan myös siihen kohdennettua työaikaa. Käyttöönoton alkuvaiheessa on hyvä varata esimerkiksi kahden kuukauden jakso, jonka aikana herätteitä käsitellään tietyissä työtehtävissä. Näin käyttö vakiintuu ja siitä tulee rutiini. Jos uuden opetteluun ei varata aikaa, se jää helposti tekemättä. Esihenkilön rooli korostuu uuden toimintamallin käyttöönotossa, sillä työntekijöiden tukeminen ja motivoiminen ovat tärkeitä osia lähiesihenkilön työtä.
Millaisia haasteita olette kohdanneet?
Suurin haaste liittyy työkulttuurin muutokseen ja siihen liittyviin asenteisiin. Jos työntekijä on tehnyt pitkään kenttätyötä asiakkaiden parissa, tietokoneella tehtävä analyysityö voi tuntua vieraalta. Hoitaja saattaa myös tottua asiakkaan voinnin vähittäiseen hiipumiseen, jolloin tekoäly auttaa näiden voinnissa tapahtuvien muutosten näkyväksi tekemisessä.
Hoitajien suhtautuminen uuteen ohjelmistoon vaihtelee. Osa kokee järjestelmän kuormittavan arkea. Toiset ovat ottaneet työkalun omakseen ja käyttävät sen tuottamaa tietoa säännöllisesti.
Teknisellä puolella haasteita aiheuttavat asiakas- ja potilastietojärjestelmien integraatiot. Gillie-ohjelmisto on teknisesti helppo liittää järjestelmiin, mutta tiedonsiirron avaaminen muista järjestelmistä on osoittautunut hitaaksi ja kalliiksi. Asiat etenevät sujuvammin silloin, kun hyvinvointialue itse vaatii järjestelmätoimittajilta toimia.
Miten tietosuoja ja vastuut on huomioitu ohjelmistojen käyttöönotoissa?
Tietosuojan vaikutustenarviointi eli DPIA kannattaa tehdä huolellisesti. Siinä tunnistetaan käyttöön liittyvät riskit ja selkeytetään vastuut. Työnantajan tehtävä on kertoa henkilöstölle tekoälyn käyttöön liittyvistä riskeistä ja järjestää tarvittava koulutus. Vastuu asiakkaan tilanteen arvioinnista ja jatkotoimista säilyy ammattilaisella.
Jos olisit päivän diktaattori, mitä muuttaisit Suomen sote-sektorin tekoälykehityksessä?
Yhtenäistäisin asiakas- ja potilastietokantojen rakenteet valtakunnallisesti. Eri järjestelmiä saa olla käytössä, kunhan tietorakenteet ja metatiedot ovat yhdenmukaiset. Tämä helpottaisi tekoälyn, automaation ja robotiikan liittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon arkeen.
Salla Määttä
Palveluesihenkilö, etähoiva
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, Omatori
salla.maatta@etelasavonha.fi
Edelläkävijä on Web Fellowsin asiantuntijasarja, jossa esitellään julkishallinnon digitalisaation ja tekoälyn huippunimiä. Vuonna 1998 perustettu Web Fellows Oy tarjoaa tutkimustyötä, konsultointia ja koulutusta julkisen sektorin digitalisaatiosta.
Katso kaikki Edelläjävijät tästä:
#Edelläkävijä